Hei hei jäät!

Marjukka
8.5.2012
( Yleinen )

Jäät hävisivät, vettä näkyvissä! Muutama ohilipuva jäänokare yrittää muistuttaa kesän vielä hetken viipyvän, mutta silmät kiinni kuulee vain liplatusta. “Kyllä se sitten helpottaa, kun jäät lähtee”, kertoo vanha kemijärveläinen sananlaskukin.

 

Samppanjalaseista

Marjukka
15.3.2012
( Yleinen )

Jo useita viikkoja kahvipöytäkeskusteluja ja sosiaalista mediaa on kuohuttanut kysymys siitä, kuinka monta samppanjalasia Talolla oikeasti onkaan. Eri lähteiden mukaan kun laseja on joko 90 tai 150 kappaletta. Kysymykseen on aika tullut vastata, samppanjalasikatsaus on tehty empiirisiin tutkimuksiin ja haastatteluihin nojaten.

 

22/150

 

Talolta laseja löytyi seuraavasti:
Vasen yläkaappi: 54 kappaletta
Oikea yläkaappi: 6 kappaletta
Hylly: 38 kappaletta
Ulkovarasto: 12 kappaletta
Yhteensä: 110 kappaletta

 

Päivillä kotona hoidossa: noin 40 kappaletta.

 

Residenssiasunnossa: 6 kappaletta

 

Kaikki yhteensä: noin 156 kappaletta samppanjalaseja

 

Tässä valossa voidaan todeta että kummatkin lähteet olivat osaltaan oikeassa. Aku jätti laskujen ulkopuolelle Päivin, residenssiasunnon ja ulkovaraston lasit. Ja unohti laskuistaan kahdeksan.

Toni tuli Taloon!

Marjukka
8.3.2012
( Yleinen )

Residenssin ensimmäinen vieras Toni Kamula tuli Taloon tiistaina. Hänellä on työn alla pitkän elokuvan käsikirjoitus. Kuten kuvasta näkyy, paikka Talosta on löytynyt. Meistä tuntuu siltä, että Toni olisi ollut täällä aina.

 

Toni Kamula at work.

Talo Rovaniemi Design Weekillä

Marjukka
19.2.2012
( Yleinen )

Talo on esillä Rovaniemi Design Weekillä sunnuntaihin 26.2. saakka. Olohuoneen nojatuolien yllä leijailevat Mika Junnan Talolle suunnitteleman tyylikkään tunnuksen kirjaimet. Fanitamme niitä myös tässä yhteydessä, aivan kuin 3D-versio sivustostamme!

 

Talon etäpiste Rovaniemi Design Weekillä. Kuva: Katariina

Naisten aamusauna

Marjukka
14.2.2012
( Yleinen )

Keskiviikkoaamuisin kello kahdeksan on Talolla naisten aamusauna. Aamusaunassa päivänsä aloittaa Talon naisväen seurassa kutsuttu saunavieras. Kuka milloinkin, arvovieraita joka ikinen, lauteilla kun titteleillä ei ole väliä.

 

Viikon kuuma ja keskeinen perinne alkoi lokakuussa, kun ajatus aamu-uinnista hyisessä Kemijoessa ilman löylyjen lämpöä tuntui osasta naisia turhankin virkistävältä. Ja virkistäähän se. Saunasta käydään kerran, kaksi joessa tai lumihangessa pihan kuusien katveessa. Hirveää, ihanaa, siis aivan hirveän ihanaa. Saunan lämpö herättelee toki alkavaan keskiviikkoon hitaasti ja vietellen, mutta arktinen vesi ei anna armoa. Pulahduksen jälkeen huomaa olevansa paitsi herännyt, myös todella elossa, ja aamukahvinsa ansainnut.

 

Oi sauna!

 

Miesten aamusauna torstai-aamuisin kahdeksalta ei ole vielä aamu-unisuuden vuoksi muodostunut perinteeksi.

Aloitetaan aivan alusta

Marjukka
14.2.2012

Kata, Aku ja Päivi salaatilla

 

Päivi sen ensimmäisenä keksi. Loput talolaiset innostuivat saman tien, taisi olla joku yhteinen autoreissu. Talo oli hurmannut heti kun sinne oli muutettu, eikä hienoa paikkaa ja tunnelmaa haluttu pitää vain itsellään.

 

Ideaa alettiin kehittää eteenpäin. “Residenssi on luonnollinen jatkumo sille, että päätettiin porukoitua ensin keskenämme”, sanoo Aku. Parasta jo tähän asti on ollut monialaisuus, vuorovaikutus ja hyvä hässäkkä, mikä siitä syntyy. Tähän kuvioon sekä työpöydän ääreen mahtuu loistavasti yksi hyvä tyyppi lisää.

 

Yhteisön lisäksi vieraalle halutaan tarjota erilainen Lappi, sellainen, joka tuntuu talolaisille omalta, ja jossa itseään voi toteuttaa. “Lappi on kiinnostava ja täynnä mahdollisuuksia, ja Rovaniemi hyvä portti Lappiin”, sanoo Katariina.

 

Itsekkäästi ajatellen omatkin ajatukset pysyvät freeseinä, kun uusia ihmisiä pyörii ympärillä. “Vaikka olisi kuinka luova, saattavat tietyt tavat alkaa vakiintua, eikä siitä uomasta ole helppo päästä pois”, toteaa Päivi. Talolla residenssiltä odotetaan hauskoja tyyppejä, hyvää pöhinää, mielenkiintoisia projekteja ja saunailtoja. Mielessä ovat myös ne viime kesän lämpimät illat rantaterassilla, jotka tuntuivat siltä, että ne on pakko saada jakaa jonkun kanssa.