Ensimmäinen viikko residenssityöskentelyä takana.

On ollut merkillistä totutella ajatukseen, että aika jonka olen (työ)päivääni varannut, on halutessani ainoastaan kirjoittamista ja siihen liittyvää oheistoimintaa varten. Se on mahdollista vain kun on poissa oman arjen askareista.

Työrutiini uudessa ympäristössä on hakenut muotoaan. Tänään työpäivän aloittaminen venyi poikkeuksellisesti myöhään iltaan.

Suoritin äsken virallisen koeajon residenssiin kuuluvan potkukelkan kanssa. Viimeisimmästä potkurikokemuksestani on ottanut aikaa varmasti sen kaksikymmentä vuotta. Mutta sen minkä nuorena oppii, niin…?

Vauhti kiihtyi alamäessä yllättävän kovaksi. Tuuli humisi korvissa, aistit terävöityivät tien kaartaessa jyrkästi kohti jokivartta. Pudotin painopistettäni alemmas, nyt täytyy olla tarkkana. Nauratti.

Tuona hetkenä tajusin olevani residensseilyn ytimessä: kello ja kalenteri hukassa, potkukelkka alla, tähtitaivas kattona. Niin, ja matkalla töihin!