Titta Minkkinen & Juha Rautio (08/12)
TITTA MINKKINEN on Oulusta tamperelaistunut kirjallisuudenopiskelija ja kirjoittaja. Titan lyhytproosaa on julkaistu kulttuurilehdissä ja palkittu useissa kirjoituskilpailuissa. Esimerkiksi vuonna 2010 hän tuli toiseksi J.H. Erkon kirjoituskilpailussa ja 2006 voitti Teoksen ja Presson järjestämän kirjoituskilpailun.
Titta kirjoittaa myös kirjallisuuskritiikkejä, kustannustoimittaa ja toimii aktiivisesti tamperelaisissa kirjallisuus- ja kulttuuriyhdistyksissä. Tamperelainen kirjakauppa ja kulttuurikeskus Tulenkantajat on Titan toinen koti.
Rovaniemen Talon arktisessa ympäristössä Titta kirjoittaa ja viimeistelee arktiseen ympäristöön asettuvaa novellikokoelmaansa.
JUHA RAUTIO (s.1980) on runoilija ja muusikko. Hän on kotoisin Savonlinnasta, mutta on asunut Tampereella 2000-luvun alusta. Tähän mennessä Rautiolta on julkaistu kaksi runokokoelmaa:
- Olen matkinut kaikkia lintuja (SanaSato 2009)
- Häkki (Sanasato 2011)
Viime vuosina Rautio on kiertänyt runon mukana ympäri maata Utsjoelta Helsinkiin. Hän on ollut mukana syrjäseutuja tutkivilla runokiertueilla, esiintynyt monitaidefestivaaleilla ja runoklubeilla sekä tehnyt performansseja eri alojen taiteilijoiden kanssa.
Parhaillaan Rautio kirjoittaa runotrilogiansa kolmatta osaa, suomentaa Raymond Carverin runoja, valmistelee kahta äänitettä sekä esiintyy mm. rovaniemeläisen sirkus- ja musiikkiyhdistys Agit-Cirkin projekteissa.
Talolla hänen on tarkoitus työskennellä edellämainittujen parissa sekä fiilistellä uusia tuulia.